Houkutteleva tutkijanura

Kaisa-talossa pyörii niitä pahamaineisia opiskelijoita.

Briefly in English: This is a post about I think doing research would be cool, but the career options in (Finnish) universities seem atrocious. Because the articles I refer to are in Finnish, I wrote this in Finnish, too.

Välillä olen miettinyt, että pitäisikö suunnata urani käytännön ohjelmistokehityksen sijaan tutkimuksen saralle. Esimerkiksi ohjelmointikielten tutkimus on ala, jota seuraan mieleenkiinnolla ja johon syventyisin mielelläni.

Onneksi yliopistoväki on muistuttanut tutkija-uran ongelmista. Esimerkiksi Jenny Kangasvuon mukaan jatko-opinnot polttavat ihmisen loppuun ja yliopistolta ei tukea heru. Janne Saarikiven ja Tiedemiehen mukaan tutkijat ja varsinkaan professorit eivät ehdi tehdä tutkimusta, sillä kaikki aika kuluu hallinnollisiin tehtäviin ja rahoituksen hankkimiseen. Eilen puolestaan sai lukea siitä, kuinka Helsingin yliopisto hoitaa irtisanomiset. Ei tainnut mennä kovin hyvin.

Kun tällaisia kirjoituksia lukee, valinta ei ole vaikea. Akateeminen vapaus on siisti juttu, mutta myös se on siistiä, että IT-alalla koodarit laitetaan koodaamaan, työsopimukset tehdään toistaiseksi ja palkkaakin maksetaan. Ainakin tällä hetkellä.


Comments or questions? Send me an e-mail.